Euroopan viljamarkkinoihin vaikuttavat eniten euron ja dollarin kurssi sekä niiden erotus, energian hinta ja erityisesti siinä öljyn hinta ja sen vaihtelut sekä vehnän maailmanmarkkinahinta, kertoi esityksessään Peltopäivässä vieraileva Agritelin johtava asiantuntija Francois Thaury.
Maailman viljamarkkinoista Thauryn analysoi suurten viljamarkkinamaiden tilannetta USAn, Kanadan, Australian, Venäjän ja Ukrainan kannalta. Kaikilla on merkittäviä vaikeuksia joko liiallisen märkyyden tai kuivuuden takia. Lisäksi poliittiset vaikeudet Venäjällä ja Ukrainassa heijastuvat viljamarkkinoihin.
EU:n viljatilanne oli hyvä vielä kaksi viikkoa sitten. Sen jälkeen on tullut sadetta koko EU:ssa liikaa ja tilanne on muuttunut. Vaikutukset viljan laatuun tulevat olemaan merkittävät myös Saksaa ja Puolassa. - Euroopan on mentävä voimakkaammin kansainvälisille viljamarkkinoille muiden toimijoiden mukaan, tiivisti Thaury.
Merkittävimmät viljanostajat globaaleilla markkinoilla ovat Intia ja Kiina. Kiina ostaa erityisesti ohraa maailmamarkkinoilta. Soijalle viime vuosi oli hyvä eli satoa tuli ja markkinat vetivät. Tulevasta vuodesta ennakoidaan heikompaa. Rapsin merkittävin tuottajamaa on tällä hetkellä Ukraina, koska Kanada kärsiessä märkyydestä ja Australian tuotannon vähennettyä.